Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kun satunnainen matkailija on kyllästynyt katselemaan Tallinnan liikenteen vilskettä, hän varmasti haluaa tutustua johonkin rauhallisempaan paikkaan. Kaupungin karttaa tutkiessa hän löytää laitakaupungin nimeltä Nõmme. Sopivan etäällä keskikaupungista, mutta kuitenkin riittävän lähellä, ettei turhan paljon aikaa mene matkustamiseen. Matkailijan on heti alussa hyvä päättää, mitä hän haluaisi nähdä. Jos hän päättää tutustua asuinalueeseen, hänen on noustava bussiin nro 18, mikä lähtee Virun Keskuksen bussiterminaalista pysäkiltä nro 1. Jos häntä kiinnostaa Nõmmen keskusta, niin bussi nro 36 olisi parempi vaihtoehto. Tai ehkä peräti sähköjuna, mikä lähtee Baltian asemalta. Satunnainen matkailija valitsee kuitenkin bussireitin Nõmmen keskustaan. Bussipysäkki löytyy Viru hotellin läheltä Pärnun maantieltä.

Noustaan bussiin ja matkanteko alkaa. Matkanteko Nõmmelle kestää hieman, joten matkailijan olisi silläväliin hyvä perehtyä Nõmmen historiaan.

Nõmmen kohtalo olisi saattanut olla aivan erilainen, ellei olisi ollut olemassa miestä, jonka nimi oli Nikolai von Glehn.

Kreivi von Glehn, joka omisti alueen, sattui olemaan edistyksellinen mies. Eikä mikään sortaja, kuten saksalaisia kartanonisäntiä usein luullaan olleen (ja sitä he usein olivatkin). Päinvastoin. Hänen suurin toiveensa oli nähdä  kaupungin saavan alkuunsa hänen omistamallaan alueella. Niinpä hän, myydessään halukkaalle ensimmäisen huvilatontin, virkkoi samalla: „Tänne tulkoon kaupunki!“ Tämä tapahtui tietenkin säilyneiden muistelmien perusteella, sillä silminnäkijöitä ei taida enää löytyä. Tapahtuman aikana vuosiluku kun sattui olemaan 1873. Näin Nõmmen historia sai alkuunsa. Lomapaikkana aloittanut, mutta vuonna 1926 kaupunginoikeudet saanut Nõmme kasvoi nopeasti, ollen kooltaan neljäs Virossa. Kasvu itsenäisenä kaupunkina jatkui, kunnes vuonna 1940 Neuvostoliitto miehitti Viron ja Nõmme liitettiin Tallinnaan. Siihen loppui sekä Nõmmen, että koko Viron itsenäisyys.

Välillä bussi ylittää rautatien, kääntyy oikealle ja pysähtyy torin vieressä. Meidän on parasta nousta kyydistä, ellemme halua jatkaa Mustamäelle. Mutta tämä ei suinkaan ole tarkoituksemme. Niinpä jäämmekin pois kyydistä ja seisomme nyt ränsistyneen torihallin edessä.

Poiketaanpas torille, kun kerran täällä ollaan.

Tori ei ole iso. Muutama rivi vanhoja myyntikojuja ja tiskejä. Torin takaosassa on kokonainen rivi uudempia myyntikojuja, jotka ovat tyhjiä ja suljettuja.

Myös torihalli on suljettu. Satunnainen matkailijaa vertailee hintoja ja huomaa hämmästyksekseen, että muutamat ruokatavarat ovat jopa kalliimpia, kuin Suomessa. Eikä ostajiakaan ole paljon.

Torikierros on päättynyt. Nyt olisi parasta vierailla Nõmmen museossa, mikä ei ole kaukana. Entinen rautatieasema, jossa museo sijaitsee, löytyy helposti. Museo ei ole iso, mutta jonkinlaisen kokonaiskuvan matkailija kyllä saa.

Museosta palatessaan matkailija ohittaa omituisen, liuskekivestä valmistetun torninkaltaisen rakennuksen. Siinä saadaan ensituntuman kreivi von Glehnin töihin.

Hieman kauempana löytyy pronssiveistos. Matkailijan ei tarvitse pelätä. Kyseessä ei ole suinkaan naispuolinen piru, vaan tämä on taiteilijan ehkä hieman omituinen näkemys kampauksesta. Tämän neitokaisen on määrä esittää Nõmmen Äitiä.

Kierros on vielä kesken. Jos haluamme jatkaa, niin meidän on parasta pitää ruokatauko, sillä muualla Nõmmella ruokapaikkoja on hyvinkin harvassa. Siispä katsellaan ympärille ja mietitään, minne pistäytyisi. Rautatien yli löytyy pieni, kodikas kahvila, jossa tuoreet pullat sekä leivokset sulavat suussa. Talon ulkopuoli on hieman rappeutunut, mutta tämähän ei vaikuta ruuan laatuun.

Lähellä on myös Sõõrikubaar (Munkkibaari). Jos pitää tuhdimmasta ruuasta, on parasta laskeutua Nõmmen Keskuksen kellarikerroksessa sijaitsevaan Buldogi Pubiin.

Turkkilaisen ruuan ystäville löytyy puolen kilometrin päässä Pärnun maantien varrella turkkilainen ravintola.

Maha on taas kerran tyytyväinen ja niin me seisomme kadulla, katsellen nähtävyyksiä Nõmmen keskustan pienellä aukiolla. Sieltä löytyy Nõmmen Kulttuuritalo, jonka vieressä on pieni kahvila. (Nõmmella  kaikki on pientä)

Tämän vastapäätä on isompi talo, jossa vuosia sitten oli Nõmmen ainoa elokuvateatteri Võit (Voitto), jonka alkuperäinen nimi oli Victoria. Vuonna 1940, kun venäläiset "vapahtajat" saapuivat Vioroon tuomaan paikallisille asukkaille kulttuuria, joku virkaintoinen kaveri hoksasi, ettei sellainen kapitalismille haiskahtava nimi sovi neuvostotasavallan kulttuurilaitokselle.

Ison talon ylimmät kerrokset ovat tyhjiä. Alakerran pienissä kaupoissa harjotetaan liiketoimintaa, mikä ei ole kovinkaan vilkasta. Näinollen kaupat ovat vaihtaneet vuosien saatossa usein sekä omistajan, että profiilin. Aukion toisella puolella on kaksikerroksinen talo, eli Nõmme Keskus, jonka kellarista me juuri tulimme ja jota voi sanoa pieneksi tavarataloksi. Alakerrassa on ruokatavarakauppa ja yläkerrassa monta pientä puotia. Tavaratalon takana on palokunta. Kadun toiselle puolella sijaitsevan nelikerroksisen talon alakerrassa on pieni kirjakauppa sekä vaate- ja kangaskauppa. Talon päädyssä on Nõmmen ainoa julkinen kello, joka kunnostamisen jälkeen avattiin juhlallisesti.

Kulttuuritalon vierestä saa alkunsa kapea katu - Vana-Pärnu maantee.

Mennään kävelemään sitä pitkin. Kartan olisi hyvä olla mukana, sillä eksyminen on mahdollista. Onneksi ei kuitenkaan olla Lapin erämaassa, vaan pienessä kaupunginosassa, jossa joka katu johtaa jonnekin. Eikä sitäpaitsi kysyvä tieltä eksy.

Kadun molemmin puolin on isompia ja pienempiä tontteja, vanhempia, sekä uudempia taloja. Niiden joukossa aivan uusia, moderneja rakennuksia. Katu johtaa meidät virolaisen taitelijan Kristjan Raud`in talomuseoon.

Ette taida tuntea? Kaivatka jostakin esiin vanha kruunun seteliraha, niin tämän etupuolelta tämä herra löytyy. Hänet nimittetään usein Akseli Gallen-Kallelan kolleegaksi, koska hän piirsi kuvat meidän kansalliseepokseemme, kuten Gallen-Kallela Kalevalaan. Heidän molempien piirrustustyylinsäkin on melkein samanlaista. Kannatta käydä katsomassa. Puolen tunnin kävelymatkan päästä, jos emme ole aivan eksyksissä, palaamme taas keskustaan. Nyt pitäisi käydä katsomassa, miltä muu Nõmme näyttää. Jäädään odottamaan bussia nro 10 melkein Buldogi Pubin vastapäätä.

Bussi saapuu. Suuri osa väestä poistuu bussista ja suuntaa torille. Yhtä paljon odottajia nousee kyytiin. Sullomme itseämmekin bussiin. Matka jatkuu Pärnun maantietä pitkin. Ohitamme turkkilaisen ravintolan, jonne meillä ei ollut asiaa ja kohta tämän jälkeen bussi tekee käännöksen oikealle. Muutama pysäkinväli ja oikealla näkyy mäntymetsä. Olemme ajamassa kreivi von Glehnin puiston halki. Nyt pitäisi päättää. Jos haluamme nähdä herra kreivin aikaansaannoksia, meidän täytyisi jäädä pois kyydistä Tähetorni bussipysäkillä ja valmistautua parin kilometrin kävelymatkaan. Tämä kyllä kannattaa.

Bussi lähtee ja me seisomme metsän reunassa. Kapea polku johtaa meidät metsään. Nyt reippaasti kävelemään. Ympärillämme on tiheä mäntymetsä, kuuluu lintujen viserrystä, eikä juuri muuta. Parinsadan metrin päästä alkaa näkyä jotakin mäntyjen lomista. Aivan kuin jonkinlainen torni. Aivan oikein! Torni tämä onkin.

Kreivi rakensi tämän muutamien lähteiden mukaan tähtitorniksi. Katseltiinko sieltä todellakin tähtiä, emme tiedä, mutta nykyään sitä kyllä tehdään. Valitettavasti ulkoovi on lukossa, eikä se matkailijoille avaudukaan.

Näyttää siltä, että tornin lähellä joku esihistoriallinen otus on heittäytynyt levolle.

Siellä se lepää valtavat leuat ammolla. Sen katse on suuntautunut noin viidenkymmenen metrin päässä seisovaan jättiläiseen, jonka sarvipää antaa taas kerran vaikutuksen paholaisesta. Sitä se ei tälläkään kerta ole. Von Glehnin mielikuvituksen ansiosta Viron kansallissankari Kalevipoeg on saanut muinasgermaanien mukaisesti ympärilleen härän taljan ja päähän sen sarvet.

Historiaan perehtymättömien virolaisten mielestä kyseessä oli kuitenkin piru ja niinpä von Glehnin oli pystytettävä teoksensa viereen kyltti, jossa luki: „Kalevipoeg on sinu nimi ja hind, aga lollid kuradiks kutsuvad sind“ (Kalevinpoika on nimesi ja hintasi, mutta piruksi tyhmät sinua nimittävät). Nykyisen Kalevinpojan lähellä sijaitsevat tämän alkuperäisen esikuvan rauniot. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset epäilivät, että kyseessä onkin jokin merkinantoväline. Epäilystä lisäsivät jättiläisen hehkuvat silmät, niihin kun asetettiin pimeän saavuttua palavat lyhdyt. Eihän yksikään täysjärkinen ihminen rakentaa sellaista jättiläistä ilman taka-ajatusta. Niinpä tukki työnnettiin sankarin jalkojen väliin ja hops... pitkäaikaisen työn tulos lojui kivikasana maassa. Kerrottiin, että kun von Glehn näki särjetyn työnsä, niin hän istui maahan ja itki. Hän oli silloin 70-vuotias.

Nyt lähestytään linnaa. Kaunis liuskekivestä rakennettu linna seisoo sopivalla paikalla mäenrinteellä.

Tunnelma on niin aito, että odottaisi ulkooven avautuvan ja kiiltävään haarniskaan puetun ritarin ilmestyvän ovelle. Tai sitten kauniin pellavapäisen, värikkääseen pukuun sommistautuneen neitosen istuskelevan linnan parvekkeella prinssiään odottaen. Valitettavasti emme tapaa kumpaakaan. Linnanherra näyttää olevan matkoilla ja neito on vissiin löytänyt prinssinsä. Ja linnan ulko-ovikin pysyy visusti lukossa.

Kun kerran meitä ei huolita vieraiksi, niin palataan tultua polkua pitkin bussipysäkille. Noustaan taas bussiin ja saadaan jopa istumapaikankin ikkunan vieressä. Bussi lähtee liikkeelle ja kääntyy vasemmalle hylätyn rautatien ylitse vievälle sillalle. Kyltti ohivilahtavalla aidalla kertoo meidän ajavan pitkin Kadaka puiesteetä (Katajan puistotietä). Liekö täällä runsaasti katajia? Bussin ikkunasta ei näy muuta, kuin mäntyjä. Käy ilmi, että katajia täällä ei ole sen enemmän, kuin muuallakaan Nõmmella. Nimensä puistotie on saanut Kadaka kylän mukaan, jota enää ei ole olemassakaan.

Taas näkyy vanhoja ja uusia taloja. Ja mäntyjä joka puolella. Muutamat talot ovat aivan kuin vastavalmistuneita, toiset vuosien kuluttamia, joilta maali on kuoriutunut pois ja joiden katolle tuulet, sateet ja aurinko ovat kasvattaneet paksun sammalkerroksen. Katu on kapea, muttei liikennekään ole vilkasta.

Lopulta saavumme pieneen liikenneympyrään.

Edessä näkyy rautatie. Olemme tulossa Nõmmen rajalle. Täällä meidän on noustava bussista. Katsellaan taas nähtävyyksiä. Vasemmalla puolella katua on Nesteen bensa-asema, tämän takana Hesburgerin kyltillä koristettu ruokala ja samassa vieressä Säästäri. Näkymä on melkein sama, kuin suomalaisessa pikkukaupungissa.

Mennään kadun toiselle puolelle odottamaan uutta bussia. Tällä kertaa nro 18 vie meidät takaisin. Täytyy olla tarkka, sillä samalta pysäkiltä lähtee kolme eri bussia. Väärään bussiin nouseminen ei ole kohtalokasta, mutta pitentää matkantekoamme huomattavasti. Bussi on melko tyhjä ja taas löytyy istumapaikka ikkunan luona. Katsellaan ohitsekulkevaa maisemaa. Nyt ollaan Vabaduse puiesteellä (Vapauden puistotiellä) Tämä poikkeaa suuresti Kadaka puiesteestä. Liikenne on hyvin vilkasta ja katu leveä. Taas näkyy uusia kaksi- ja kolmekerroksisia taloja. Myöhemmin ne antavat tilaa pienemmille omakotitaloille. Jos haluasi katsella niitä lähemmältä etäisyydeltä, meidän olisi taas noustava bussista, mutta sitä emme tällä kerta tee.

Tie näyttää olevan varsin hyvässä kunnossa, mikä ei ole suinkaan ominaista Nõmmen kaduille, jotka yleensä ovat hyvinkin kuoppaisia. Matkanteko sujuu nopeasti ja kohta kyltti tien varressa kertoo meidän olevamme Kristiinen kaupunginosassa. Siispä hyvästi, Nõmme! Varmasti monta nähtävyyttä jäi vielä katsomatta, mutta toivottavasti palaamme joskus.

Satunnaista matkailijaa ohjasi kädestä pitäen Heinar

Jos jotakuta lukijoista kiinnostaa tietää enemmän Nõmmesta, hän löytää lukemista osoitteesta http://heinar.webs.com

Nõmmen keskustan ilmakuva

Andres Tarto aerofoto

http://www.taevapiltnik.ee

©2018 Miritin ystävät - suntuubi.com